Kohteina lauantaina Pieksämäellä olivat Savon Radan museo ja Kulttuuripappila Sylvi eli Iso-pappila, jossa runsasta kolmeakymmentä stenrothilaista viihdytti Vaahteramäen Eemeli. Eläkkeellä oleva päätoimittaja Ilkka Seppä kertoi pappilan historiasta ja presidentin puolison Sylvi Kekkosen synnyinpaikasta. Sylvin kamarin näyttelyn lisäksi tutustuttiin pieksämäkeläisten harrastajataiteilijoiden kesänäyttelyyn ja hienoon Kari Piipon julistenäyttelyyn.
Mäenpään kartano - Roschier-suvun nykyisin ratsastuskouluna toimiva tila - oli lauantai-illan vapaamuotoisen sukukokoontumisen paikkana. Marja Roschier-Halonen (K) ja Henrik Roschier (K) kertoivat kartanon historiasta, jota Kivenjuuret lehdessä on myös esitelty useaan otteeseen. Tarinoinnin ja Hans Tuomisen (H) ja -tyttären musiikkiesitysten lomassa laulettiin yhdessä hanurisäestyksellä. Ilta päättyi Savon Solmun pitopöytään ja ilonpitoon Riku Niemen (H) Tijuana Taxin tahdissa.
Sukujuhlapalvelus
Juhlapäivä alkoi vaikuttavalla ehtoollisjumalanpalveluksella Pieksämän uudessa kirkossa suvun jäsenten suorittamana. Pastori Hans Tuominen (H) oli liturgina ja Mari Torri-Tuominen (H) kanttorina. Emerituspiispa Yrjö Sariolan (H) saarna oli erityisen hieno yhdistelmä evankeliumitekstiin liittyvästä virrestä, jota seurakunta lauloi toistaen useita kertoja. Aiheena olivat Jeesuksen sanat “synnitön heittäköön ensimmäisen kiven“. Tuomisen perheyhtye ja puolen tunnin harjoituksella koottu “sukusekstetti” antoivat lauluillaan oman vaikuttavan panoksensa jumalanpalvelus- ja ehtoollismusiikkiin.
Vuosikokous
Sukuseuran vuosikokous keräsi Poleenin saliin kuutisenkymmentä jäsentä. Esimies Pekka Pinomaa (K) avasi kokouksen ja ilmoitti jättävänsä sukuseuran hallituksen, jossa hän on ollut mukana alusta alkaen, viimeiset kaksi vuotta puheenjohtajana. Pekka valitti, että työkiireet ja muut luottamustehtävät eivät ole antaneet mahdollisuutta täysipainoiseen toimintaan sukuseurassa, ja nyt eläkkeelle siirtyessä edessä ovat uudet kuviot.
Eija Stenrothin (N) puheenjohdolla kahden menneen vuoden ja kahden tulevan vuoden asiat käytiin läpi. Hallitus sai tili- ja vastuuvapauden ja talous- ja toimintasuunnitelmat hyväksyttiin. Jäsenmaksuksi vahvistettiin edelleen 20 euroa.
Uusiksi hallituksen jäseniksi seuraavaksi nelivuotiskaudeksi kokous valitsi Mikko Anttilan (K), Marjatta Salosen (K) ja Jan Sundmanin (S). Hallituksessa jatkavat Olavi von Bell (H), Sirpa Hanhela (S), Leila Korvenkoivu (N), sihteeri Liisa Sjöblom (N) ja Hans Tuominen (H). Pekka Pinomaan lisäksi erovuoroisista Olli Hatakka (S) ja Marjaana Anttila (K) luopuivat tehtävästä.
Perustajajäsen Klaus Kilpi (K) asetti palopuheessaan hallitukselle vaativan tehtävän miettiä sukuseuran tulevaisuutta ja toimintalinjoja sen jälkeen, kun ensi vuosikymmenen alussa uudet sukuselvitykset ja -kirjat on saatu julki.
Timo Siukonen kunniajäseneksi
Stenroth sukuseuran sielu, toimittaja Timo Siukonen (H), ensimmäinen sihteeri, toinen puheenjohtaja ja sukukirjojen toimittaja kutsuttiin sukuseuran toiseksi kunniajäseneksi piispa Yrjö Sariolan jälkeen.
Sukututkimuksesta Timo ei luovu mutta suuntaa uusiin tehtäviin. Äskettäin on ilmestynyt hänen toimittamansa kirja hänen sedästään, jyväskyläläisestä pankinjohtaja ja lehtimies Veikko Sariolasta (H).
Sukujuhlaohjelma miellytti
Savon Solmun pitopöydän jälkeen keräännyttiin taas Poleenin saliin varsinaiseen sukujuhlaan. Emil Antonin (H) taikatempuillaan juontama monipuolinen ohjelma viihdytti parituntisen ajan ja saavutti juhlayleisön suosion.
Pieksämäen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Sirkka Rytkönen toivotti stenrothilaiset tervetulleiksi vahvaan kehitykseen uskovaan kaupunkiin. Professori Anto Leikola (H) tarkasteli juhlaesitelmässään (joka on erillisenä julkaistu nettisivustolla) Suomen tietä itsenäistymiseen ja Stenrothien sijoittumista sen vaiheisiin.
Juhlan musiikista vastasivat pianisti Andra Kaus-Niemeläinen sekä sellisti Raimo Sariola (H) Tuula-puolisonsa säestämänä. Raimon äskettäin hankkima kunnostettu arvosoitin soi upeasti. Pieksämäen tanssiurheiluseuran kilpatanssijat, kaksi vanhempaa ja kaksi nuorempaa paria antoivat näytteen taidoistaan. Juhla päättyi yhteisesti laulettuun Suvivirteen.
Lämmin kiitos kaikille, jotka myötävaikuttivat sukujuhlien onnistumiseen!
Jaakko Pihlaja
Kivenjuurien päätoimittaja